Toimitus 4,90€    |    Oma tili        |    Toivelista

Kosmetiikkaa ja kahvittelua Koreassa

Koreasta puhuttaessa fokus on usein maan pääkaupungissa Soulissa. Soul onkin erinomainen vaihtoehto aloittaa Etelä-Koreaan tutustuminen, sillä miljoonakaupunki tarjoaa siihen monipuoliset mahdollisuudet.

.

Korean hanbok Instagram Miranowt
Instagram @miranowt

Vanhaa ja uutta kiehtovasti yhdistävä 10 miljoonan asukkaan kaupunki Soul on Aasian muotikeskus- ja kosmetiikkaparatiisi. 

Korean vaateliikkeet, katumuoti ja kosmetiikkateollisuus ovat edellä aikaansa, jonka vuoksi myös läheisistä maista tehdään ostosreissuja Souliin. Korea toivottikin viime vuonna (2019) tervetulleeksi jopa 17,5 miljoonaa ulkomaalaista turistia.

K-Beauty Banila Co Instagram jung_thaiis
Instagram jung_thaiis

Turismin kohdalla puhutaan korealaisesta aallosta (Hallyu = Korean wave), joka alkoi 2000-luvun alussa ja on Aasiasta levinnyt länteen. Sen seurauksena yhä useampi turisti matkustaa Koreaan kulttuurin, TV-sarjojen, musiikin, kosmetiikan ja/tai muodin innoittamana. 

Seoul Instagram es_kwon
Instagram @es_kwon

Suomesta esimerkiksi Finnair lentää Souliin ilman välilaskuja alle yhdeksässä tunnissa. 

Suomen kansalaisena et tarvitse alle 90 vuorokautta kestävälle lomamatkalle viisumia*, mutta passin tulee olla voimassa vähintään 6 kk matkalta palaamisen jälkeen.

*Edit. Koronapandemian vuoksi lentomatkustaminen on kaikkialla maailmassa rajoitettua, eikä Suomesta Etelä-Koreaan lentäminen tällä hetkellä (27.10.2020) ole sallittua kuin viisumilla. Kaikkien maahan saapuvien on myös toteutettava kahden viikon kotikaranteeni tai tilapäisellä viisumilla matkustaessa omakustanteinen karanteeni valtion määräämässä hotellissa. 

Seoul Instagram Gingertravel_
Instagram @gingertravel_

Soul jakautuu kaupunginosiin ja niiden sisällä oleviin alueisiin (Gangnam, Itaewon, Mapo-gu, Jung-gu…), joilla jokaisella on viehättävät ominaispiirteensä. Kaikkien kaupunginosien välillä pääsee liikkumaan kätevästi metrolla.

Kaupungin tunnetuin ja suosituin (muttei edullisin) ostosalue sijaitsee Myeong-dong-nimisellä alueella Jung-gussa. Myeongdongin ostoskadut kokoavat yhteen korealaisten sekä monien länsimaisten brändien liikkeet. 

Image: travelwithmiaka.com
Image: travelwithmiaka.com

Jo ainoastaan Myeongdongissa on vieri vieressä satoja vaate- ja kosmetiikkaliikkeitä sekä useampia ostoskeskuksia, kuten Lotte Department Store.

Lotte kannattaa lisätä matkaohjelmaan etenkin, jos himoitset meidän tavoin päästä näkemään korealaisten deluxe-brändien, kuten O-HUI:n, Sulwhasoon, Heran ja The History of Whoon tuotteita. 

Lotte Department Store Myeongdong

Lotte Group on Korean suurimpia yhtiöitä, joka omistaa ostoskeskuksien lisäksi mm. elintarvikkeita, kahviloita, hotelleja, muutaman baseball-joukkueen ja elokuvateattereita.

Soulissa sijaitsevat myös Lotte World (pääsylippu noin 27€), joka on maailman suurin sisähuvipuisto ja Lotte World Tower (noin 20€), joka on 123 kerroksellaan maailman viidenneksi korkein rakennus (555 m). 

Seoul instagram seoul.southkorea
Instagram @seoul.southkorea

 

Kosmetiikkaketjut ja brändien omat liikkeet

Suositulla kosmetiikka-  ja hyvinvointiketju Olive Youngilla on Etelä-Koreassa yli 1200 liikettä. Olive Young-liikkeet ovat pidettyjä myös turistien keskuudessa, sillä saman katon alta on mahdollista löytää monien eri brändien tuotteita. 

Olive Young Koreaherald
Image: koreaherald.com

Vuonna 1999 perustettu Olive Young myy ”terveellistä ja kaunista” elämäntapaa. Sen Myeongdongin lippulaivaliikkeen kerrotaan olevan alansa suurin ja tavoittaneen ennen vuoden 2020 poikkeusoloja yli 10 000 kävijää vuorokaudessa. 

Koreaattrac.com Holika Holika Myeongdong
Image: koreaattrack.com

Kun meillä Suomessa eri brändien tuotteita ostetaan tiettyjen ketjujen kivijalkaliikkeistä, ovat Soulin kadut täynnä myös yksittäisten tuotemerkkien omia liikkeitä sekä pop-up -myymälöitä. 

K-Beauty Banila Co Instagram @xsxl_studio
Instagram @xsxl_studio

Tutustu Banila Co:n puhdistusbalsameihin tästä

 

Uudenlaisia konsepteja taidenäyttelyistä koristeuima-allaskahviloihin

Kosmetiikkamerkit kilpailevat keskenään mitä mielenkiintoisimmin konseptein. Brändiarvoa pyritään kasvattamaan erityisesti visuaalisin keinoin lisäämällä pieniä yksityiskohtia ja näyttäviä elementtejä, jotka houkuttelevat kuluttajia ostamaan tuotteita ja ottamaan Instagram-kuvia. 

Tuotteiden on oltava top-laatua, mutta kuluttajat vaativat brändeiltä myös yhä parempia asiakaskokemuksia. 

Korealaiset liikkeet - koreana.or.kr
Image: koreana.or.kr

Etude House on tuotemerkki, jota ei voi jättää mainitsematta. Se tarjoaa asiakkailleen visuaalisesti kauniin kaupan lisäksi mahdollisuuden oman huulipunan valmistamiseen. Voit esimerkiksi Airbnb:n kautta varata ajan tunnille (27€), jonka aikana sinulle valitaan ja valmistetaan 240 sävyvaihtoehdon joukosta parhaiten sopiva huulipuna. 

Mangobeautytips Etude House Color Factory
Image: mangobeautytips.com

Suositun ihonhoitomerkki Dr. Jartin lippulaivaliike Soulin Gangnamissa on myymälä, joka vie ostoskokemuksen futuristiselle tasolle.

Dr. Jart+ Filter Space koostuu kolmesta kerroksesta, jotka kuvastavat terveeseen kauneuteen liittyvää kolmea osa-aluetta: vettä, ilmaa ja valoa. Kauppaan kävellään sisään suodatuslaitteen ja ulkoilman epäpuhtauksia estävään ilmalukon läpi. 

Dr. Jart Flagship Store retaildesignblog.net
Image: retaildesignblog.net

Sisällä on tarjolla mahdollisesti maailman puhtainta vettä sekä ”ilmasuihku”, joka puhdistaa sinut kastelematta.

Toisessa kerroksessa voi hengittää maksimaalisesti puhdistettua ilmaa ja samalla tutustua Dr. Jart+ -valikoimaan. Ylimmässä kerroksessa nautitaan luonnollisesta valosta. Samalla saat korkean teknologian ihoanalyysin, joka tunnistaa ihon tarpeet ja antaa heti paikan päällä räätälöityjä tuotesuosituksia.

pink pool cafe Intagram __.airi_
Instagram @__.airi_

Muoti- ja meikkimerkki Stylenandan trendikäs Pink Pool Cafe on noussut suosituksi. Valmistaudu maksamaan kahvista tai pirtelöstä enemmän ja kiitoksena saat erilaisen kokemuksen lisäksi upeita kuvia. 

Stylenanda Pink Pool Cafe

Fun fact: Stylenandan suosio perustuu sen kauneusmerkki 3CE:hen. Loréal osti vuonna 2018 Stylenandan kokonaan ja siten teki 3CE:n kautta historiansa ensimmäisen investoinnin korealaiseen kosmetiikkaan. 

Osoite Myeongdongissa: 66-2 Chungmu-ro2ga, Jung-gu, Seoul

Osoite Hongdaessa (isompi myymälä-kahvila): 335-21 Seogyo-dong, Mapo-gu, Seoul

Green Cafe Insagram 0428.alice
Insagram @0428.alice

Kolmas suosittu tuotemerkki on tietenkin Innisfree. Innisfreen lippulaivamyymälä on myös Myeongdongissa, joten voit vierailla siellä muiden kosmetiikkaostosten lomassa. Myymälä koostuu neljästä kerroksesta. 

Ylimmässä kerroksessa sijaitsee Innisfreen Green Cafe, joka houkuttelee asiakkaita kauniilla sisustuksella ja instagrammattavilla luomu-tuotteillaan. 

Kahvilassa pääset myös virtuaalikierrokselle Jeju-saarelle, josta kaikki Innisfreen ainesosat ja kahvilan ruuat tulevat. 

Innisfree Green Cafe Instagram My__kr022
Instagram @my__kr022

.

Kahvilakulttuuri ja instagrammattavat miljööt

Kosmetiikkaliikkeiden lisäksi emme malta olla ihastelematta laajemmin Korean kahvilakulttuuria ja viimeisen päälle mietittyjä konsepteja. 

Koreassa kahvila- ja ravintolakulttuuri eroaa Suomesta, sillä se on hyvin tärkeä osa sosiaalista elämää. Maassa on arviolta 50 000 kahvilaa, joista 17 000 sijaitsee pääkaupungissa Soulissa.

Cafe Yeonnam 239-20 Instagram Miranowt
Instagram @miranowt / 2D-mustavalkokahvila Cafe Yeonnam 239-20

Koreassa ei ole tapana kutsua ystäviä tai tuttuja kylään omaan kotiin vaan ystävät viettävät aikaa ulkona ravintoloissa ja kahviloissa. Tämän ansiosta Soulissa on paljon uniikkeja kahviloita, joista me turistit iloitsemme. 

Osaisitko päättää minne suunnata? Menisitkö eläinkahvilaan, jossa pesukarhut hamuavat tassuillaan taskujasi, vai kävisitkö mieluummin kakkakahvilassa, jossa juomat tarjoillaan pienistä posliini-vessanpöntöistä?

.

-Janika & Emma / Bearel

.

K-Beauty Event - Bearel

Blogipostaus on osa K-Beauty Eventiä, joka toteutetaan Bearelin verkkokaupassa ja somessa yhteistyössä Korean tasavallan suurlähetystön kanssa. Kampanjan tavoitteena on lisätä korealaisen kosmetiikan sekä Korean kulttuurin tuntemusta Suomessa. 

.

Lue edelliset blogikirjoitukset:

Valtterin korealainen ihonhoitorutiini 

8 mielenkiintoista asiaa Etelä-Koreasta

 

Jätä kommentti